Mikä on puolustamisen arvoista?

Katselin juuri itsenäisyyspäivänä linnan juhlien yhteydessä esitettyä Aarno Muotkan haastattelua. Muotka on jatkosodan ja Lapin sodan veteraani, jonka sotataival päättyi Lapissa saksalaisen tarkka-ampujan laukaukseen. Luoti osui hänen niskaansa, lävisti sen ja tuli toiselta puolelta ulos. Osuma oli kuitenkin Muotkan kannalta siinä mielessä onnekas, että se osui ainoastaan pehmytkudokseen, eikä ihmeen tavoin aiheuttanut mitään pysyviä vammoja tai pitkäaikaissärkyjä.

Muotkan tarina on hämmästyttävä ja mieleenpainuva. Vielä enemmän jäin kuitenkin miettimään hänen haastattelunsa loppua. Muotka istuu keinutuolissa ja kertoo kyyneliin liikuttuen, että Suomi on puolustamisen arvoinen maa. Nyt kun vuonna 2023 kansallisuusaate on jo kauan sitten mennyt pois muodista, ja vallitsevampaa vaikuttaa olevan usko yksilön oikeuteen elää ja kukoistaa, en voinut olla esittämättä itsekseni vastakysymystä: miksi? 

Miksi Suomi on vuonna 2023 puolustamisen arvoinen maa? Onko maamme jollain tavalla pyhä tai parempi kuin muut? Onko ajatus suomalaisuudesta niin erityinen, että jokaisen suomalaisen pitää olla valmis kuolemaan sen puolesta? Jos valloittaja lähestyy, niin eikö mistään muualta löydy meille yhtä hyviä metsiä ja järviä, joiden ääreen voisimme yksilöinä väistää ja asettua elämään ja kukoistamaan?

En kysynyt kaikkea tätä itseltäni ollakseni Muotkan kanssa eri mieltä, vaan ymmärtääkseni sekä häntä että itseäni. Olen pyrkinyt työskentelemään koko aikuisikäni tavalla tai toisella Suomen puolustamisen hyväksi. Olen tehnyt töitä Puolustusvoimille sotilaana, työskennellyt sotilaiden toimintakyvyn parantamiseksi yrittäjänä sekä kirjoittanut aiheesta kirjoja auttaakseni myös reserviläisiä ja muita aihepiiristä kiinnostuneita. Itsekin uskon, että Suomea kannattaa puolustaa, mutta havahduin pohdiskelemaan, mihin uskoni perustuu.

Tulin siihen lopputulokseen, että edellä luettelemani kysymykset ovat vääriä kysymyksiä. Olen asunut jonkin aikaa ulkomailla ja senkin jälkeen liikkunut kohtuullisesti eri puolilla maailmaa. Tiedän, että maailma on Suomen ulkopuolellakin täynnä hyvin toimivia yhteiskuntia, ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä sekä upeaa luontoa. Tiedän, että voisin kotiutua jonnekin muuallekin ja elää onnellisena muuallakin kuin Suomessa. Suomi ei ole puolustamisen arvoinen siksi, että ainoastaan Suomi olisi suomalaiselle hyvä paikka asua – ei varsinkaan nykypäivän globalisoituneessa maailmassa.

Ymmärrän myös, ettei meillä ole erityistä asemaa maailmassa. Halu puolustaa Suomea ei voi perustua sille ajatukselle, että olisimme parempia kuin muut maailman kansat, sillä tuo ajatus on helppo osoittaa vääräksi tutustumalla avoimin mielin maailmaan Suomen ulkopuolella. Olemme toki rakentaneet poikkeuksellisen toimivan yhteiskunnan, joka on objektiivisilla mittareilla arvioituna maailman kärkeä monella eri osa-alueella. Se saa minut kieltämättä tuntemaan isänmaallisuutta, muttei kuitenkaan ole vielä syy kuolla.

Asiaa pohtiessani syy nivoutuu johonkin vielä korkeampaan ideaaliin. Kyse on ihmisen universaalista oikeudesta elää rauhassa ja olla pelkäämättä väkivaltaa. Puolustamalla Suomea puolustamme toki meille inhimillisesti rakkaiksi muodostuneita alueitamme, kulttuuriamme sekä ”tarinaa Suomesta”, ja ne ovat kaikki mittaamattoman arvokkaita. Ne muodostavat meille suomalaisille jotain, mihin kiinnittyä, identifioitua ja mikä saa meidät tuntemaan olomme kotoisaksi. Kaikki tämä on äärimmäisen tärkeää, mutta lopulta kyse on kuitenkin samalla jostain paljon suuremmasta.

Kyse on siitä, että antamalla periksi mahdolliselle hyökkääjälle, antaisimme periksi ajatukselle siitä, että omia tavoitteitaan voi ja kannattaa edistää tappamalla ja tuhoamalla – antaisimme periksi pahuudelle, joka tuohon ajatukseen sisältyy. Jos antaisimme väkivallan ja sotilaallisen hyökkäyksen muodostua kannattavaksi toimintamalliksi, luopuisimme vähitellen kaikesta siitä, mihin yleisesti viitataan ihmisoikeuksina. Mikä pahinta, luopuisimme niistä myös lastemme ja tulevien sukupolvien puolesta. Saman ajatuksen voi myös kääntää: elämä, jossa on puolustamisen arvoisia asioita, tuntuu ajatuksena varsin innostavalta, kun sitä vähän aikaa pohtii!

Niinpä nähdessäni Aarno Muotkan kyynelsilmin toteavan Suomen olevan puolustamisen arvoinen, tunnen siitä valtavaa kiitollisuutta ja samalla painavaa vastuuta. Ollaan siis kiitollisia niistä uhrauksista, joita meidän puolestamme on tehty, surraan niiden puolesta, joiden elämän nuo uhraukset ovat tuhonneet ja iloitaan siitä perinnöstä, joka meille on jäänyt. Pysähdytään kuitenkin myös aina välillä itse kukin pohtimaan, että mihin me itse uskomme, minkä puolesta meidän kannattaa taistella ja miksi. 

Aarno Muotkan haastattelu löytyy muuten Yle Areenan Linnan juhlat -lähetyksestä (https://areena.yle.fi/1-67251965) kohdasta 2:05:00. Se kannattaa katsoa.

Hyvää joulunodotusta kaikille! Muistetaan pitää huolta itsestämme ja muista!

-VP