Edellisessä kirjoituksessa kerroin hiljattain julkaistusta Voima pinnan alla – kirjastamme. Tässä jatkokirjoituksessa kerron lisää siitä, millaista on kirjoittaa kirja, ja kuinka sovelsimme matkan aikana erikoisjoukoille ominaisia periaatteita (hyvinvointialan tietotaidolla täydennettyinä) – samoja, joista itse kirjassakin kerromme.
Käsittelemme kirjassa kuutta erilaista lähestymistapaa henkilökohtaisen resilienssin vahvistamiseksi sekä kerromme, kuinka ne ovat näyttäytyneet käytännön tasolla erikoisjoukoissa ja kirjan keskushahmon, Sami Ruotsin elämässä. Nämä kuusi ”oppituntia” ovat...
Vuonna 2019 ideatasolla alkunsa saanut urakka on nyt valmis, ja uusin kirjamme ”Voima pinnan alla – vahva mieli erikoisjoukkosotilaiden opeilla” julkaistiin 3.4.2023! Juhlimme kirjan julkaisua hiljattain myös erikoisjoukkoyhteisön kesken, ja projekti sai palkitsevan päätöksensä. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa kerron hieman, millaista on kirjoittaa kirja, millaisia erikoisjoukoissakin tarvittuja ominaisuuksia se vaati ja kuinka sovelsimme matkan aikana samoja oppeja ja periaatteita, joista itse kirjassammekin kerromme. Uskon, että ne ovat sovellettavissa käytännössä minkä tahansa tavoitteen...
TORAn blogi on pysynyt syksyn ajan hiljaisena. Siihen on syynsä, ja ajattelin tällä blogikirjoituksella päivittää hieman kuulumisia (otsikon termi SITREP on auki kirjoitettuna situation report eli tilanneraportti) ja kertoa vähän, että mitä kaikkea on luvassa tulevaisuudessa.
Kokonaan kirjoittamatta en ole viime aikoina ollut. Päinvastoin olen itse asiassa kirjoittanut huomattavasti tavallista enemmän. Olemme nimittäin viime syksystä asti työstäneet Juuson ja sukeltajaveljemme Sami Ruotsin, tuttavallisemmin Svedun, kanssa uutta kirjaa. Kirja julkaistaan jo ensi keväänä, joten niinpä olen suunnannut...
Puolustusvoimissa tehtävä liikuntatutkimus oli laajasti esillä Liikuntatieteellisen seuran Liikunta & tiede -lehden numerossa 2/2022. Siksipä ajattelin nostaa tässä ja varmaan seuraavissakin blogikirjoituksissa esiin muutamia tutkimuksia ja sitä, kuinka niissä havaitut asiat ovat näkyneet omissa kokemuksissani.
Tämän kirjoituksen aiheena on FT Kai Pihlaisen, tuttavallisemmin Kaiden Libanonissa operoineiden rauhanturvaajien parissa tekemä tutkimus. Keskeisin havainto oli, että voima- ja kestävyysharjoittelua tarvitaan 2–4 kertaa viikossa koko operaation ajan, mikäli sotilaiden fyysistä toimintakykyä...
Eletään pääsiäisviikkoa, mikä sai minut muistamaan kirjoituksen, jonka julkaisin aikoinaan somessa. Koska siinä on taas/yhä jonkinlaista ajankohtaisuutta, päätin julkaista sen uudelleen myös Toran blogissa. Siis olkaapa hyvät:
"Kokemus on auttanut minua ymmärtämään, mikä kaikki on turhaa. Aika paljon on."
- Henrik Dettmann
Vietin tänään päiväni Leivonmäen kansallispuistossa. Kun viiltelin makkarani ja pilkoin polttopuut Nepalista tuomallani khukuri-veitsellä (varmastikin paras työkalu kumpaankin hommaan), ajatukseni palasivat Langtangiin.
Katmandussa luotettavan oloinen paikallinen pienyrittäjä...
Törmäsin Hesarin hyvinvointiosiossa jokunen tovi sitten juttuun 42-vuotiaasta Outista, joka pääsi elämänsä kuntoon, kun personal trainerin kehotuksesta vähensi treenimääräänsä (jutun voit lukea täältä: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008017614.html?share=32ee59f2e0377bb8ff5b789722db2987). Kuulostaa houkuttelevalta, vai mitä? Treenaa vähemmän, kehity enemmän? Voiko tämä pitää paikkansa ja mistä on kyse?
Taustalla on tietysti superkompensaatio, joka kuuluu ilmiönä harjoitusfysiologian perusteisiin, ja on siis varmasti jokaiselle yhtään enemmän treenaamiseen perehtyneelle tuttu juttu....
Tactical fitness on enlanninkielisessä maailmassa yleisesti käytetty termi, jolla kuvataan eri viranomaistöihin tarvittavan toimintakyvyn rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi tehtyä harjoittelua. Suomeksi toimivin käännös lienee taktinen urheilu, siitä huolimatta, että Suomessa sana ”taktinen” ei ole arkikielessä niin yleinen, ja sen käyttö saattaa aiheuttaa joskus jopa pieniä vastareaktioita.
On kuitenkin hyödyllistä tehdä käsitteellinen ero taktisen urheilun ja muun kuntoilun suhteen. Tässä kirjoituksessa pyritään selittämään omaa näkemystäni siitä, mitä taktinen urheilu oikeastaan edes on,...
Tämä kirjoitus on jatkoa omiin kokemuksiini perustuville pohdinnoille mielen voimasta sekä erityisesti pelon ja stressin hallitsemisesta. Neljä aiempaa tekstiä ovat käsitelleet arvomaailman vahvistamista, valmiuksien opettamista, harjoittelua ja fyysisestä toimintakyvystä huolehtimista.
Laskuvarjojääkärikurssia oli kulunut joitakin viikkoja, kun hyppykoulutuskausi alkoi. Se oli odotettu ajanjakso, kiteytyihän siihen paljon siitä, miksi olimme kaikki Uttiin halunneet. Toisaalta HKK:na tunnettua kautta myös pelättiin, sillä se on tarkoituksellisen rankka fyysisesti. Sotaväessä pitää juosta...
Tämä kirjoitus on jatkoa omiin kokemuksiini perustuville pohdinnoille mielen voimasta. Kolme aiempaa tekstiä ovat käsitelleen arvomaailman vahvistamista, valmiuksien opettamista ja harjoittelua.
Olen käsitellyt pääasiassa stressiin ja pelkoon vaikuttamista, koska ne ovat meneillään olevan koronapandemian vuoksi paljon pinnalla, ja toisaalta itselläni on sotilaan töiden takia niihin oma henkilökohtainen kokemuspintani. Uskon ja toivon sen jakamisesta olevan hyötyä muille, koska olipa toimintaympäristö mikä tahansa, lopulta kyse on aina samasta asiasta: ihmisen toimintakyvystä kokonaisuutena.
Perustuen...
Olin 22-vuotias, kun olin elämäni ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa joku ampui minua kohti. Se tapahtui Afganistanissa. Ajoin pimeyden keskellä RG-32M-panssariautoa saattueessa, kun taivaalla alkoi räjähdellä. Ne olivat ohi ammuttuja singon raketteja, jotka aikasytytin laukaisi.
Siihen mennessä olin harjoitellut kolme peräkkäistä vuotta täysipäiväisesti erilaisia tilanteita, joissa jotain vastaavaa kävisi. Olin samalla usein miettinyt, että kuinka reagoisin ja toimisin tositilanteessa. Nyt sekin selvisi: aika lailla niin kuin olin harjoitellutkin reagoimaan.
Kaikki olivat suorastaan...
Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle tekstille ”mielen voimasta.” Kannattaa lukaista se ensin johdantona, jos et ole sitä vielä tehnyt.
Olin 19-vuotias varusmies, ”laskuvarjojääkärin taimi,” kun opettelimme avannosta pelastautumista hiihtämällä täydessä tiedusteluvarustuksessa avantoon ja pelastautumalla sieltä ilman naskaleita tai pelastusköyttä. Niin asioita harjoitellaan, tekemällä suorituksia, jotka ovat mahdollisimman lähellä todellisuutta.
”Rauhoittakaa ihan ensimmäisenä hengitys. Vasta sen jälkeen teillä on edellytykset toimia rauhallisesti ja harkitusti,” kuului kouluttajan viime hetken...
Juuri nyt useiden mieli on koetuksella koronapandemiaan liittyvän eristyksen, epävarmuuden ja synkkien tulevaisuudennäkymien vuoksi. Elämme poikkeustilaa. Sotilaana olen kohdannut jonkin verran poikkeuksellisia, vaarallisia ja paineistettuja tilanteita aikaisemminkin. En ollut lähimainkaan EJK:n kokeneimmasta päästä, mutta ehdin silti olla useamman kerran tilanteessa, jossa vastaan tuli kiväärikaliiperista kuulaa, singon rakettia tai tienvarsipommia. Haluan siksi jakaa hieman siitä ajatusmaailmasta ja keinoista, jotka ovat auttaneet itseäni. Kukaan tai mikään ei ikinä ota pelkoa, stressiä tai...